keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

TOP 3 rankimmat urheilusuoritukset

Mä oon nyt lukenut tässä kisaraportteja sieltä Frankfurtin Ironmanilta, ja oon ihan hengästynyt jo pelkästä lukemisestakin. Mielettömiä suorituksia! Tuollaiset itsensä voittamiset antaa ihan uudenlaista itsevarmuutta koko elämän haastaviin tilanteisiin. "Selvisin silloin siitäkin, tämä on ihan helppo homma" -tyyppisesti. Tuollaista itsevarmuutta toki saa mistä vain jännittävästä, haastavasta tai kivuliaasta tilanteesta selviämisestä (voisin kuvitella että synnytys on monella naisella esimerkiksi tälläinen), mutta itsellä toistaiseksi nämä urheilusuoritukset niitä selkeimpiä "voittoja" ja tarpeen tullen en epäile niitä käyttää itseni tsemppaamiseen! 

Ironmania kun ei vielä ole plakkarissa, niin tässä mun tämän hetken elämäni TOP 3 rankimmat urheilusuoritukset: 

1. Vuoristopyöräily Mallorcalla keväällä 2015. 

Ykkössijalle kohoaa tämän kevään pyörälenkki Mallorcalla. Siitä kerroinkin tarkemmin täällä. Lyhyesti kerrattuna lähdettiin tavoittelemaan 109 km vuorilenkkiä Peguerasta Deiaan ja takaisin, mutta 81 km kohdalla mun piti luovuttaa totaalisen sippauksen vuoksi. Kaikki energiat vaan loppui, jonka nyt ymmärrän johtuneen ainakin hyvin pitkälti surkeasta energiatankkauksen suunnittelusta. Jostain syystä mulla vaan ei ollut ajatus ollenkaan mukana siinä, enkä tajunnut etukäteen asian vakavuutta ja reitin vaativuutta. Energiaa olisi pitänyt saada paljon enemmän, aikaisemmin ja säännöllisemmin.




Nyt kun luin uudestaan tuon postaukseni, niin tuntuu että olen jopa vähän yrittänyt siinä tasoitella totuutta. Olen jättänyt mm. kertomatta että about kaksi viimeisintä tuntia pyörän päällä mietin vakavissani että saatan kuolla tälle lenkille. Suurin kauhukuvani oli tuupertua vuorenrinteellä ja vieriä se alas ja sitä mielikuvaa tulikin sitten kelailtua aika paljon. Tuo on suunnilleen ainoita muistikuvia ajatuksista ja kuvastaa alitajuista huolta omasta terveydentilasta. Samaten koordinaatio alkoi olla vähän hakusessa ja ne lukkopolkimet tuntui sen takia välillä todella vaikeilta. Kuvailin myös postauksessa kauniisti että lopussa vessan peilistä katsoi "melko kärsivän näköinen tyyppi" - se tyyppi näytti siis ihan kuolemalta, silmät jossain ihan lommolla niinku pääkallolla (säikähdin oikeasti peilikuvaani!). Ja lopuksi suurin tunnustus kaikista: siinä kun kahvilan pihassa tajusin että sykkeet hakkaa edelleen pilvissä, mun kroppa oli niin puhki että se ei voinut muutakun ruveta itkemään. Ei siitä hädästä että kuolenko tai pääsenkö kotiin tai olenko luuseri luovuttaja, vaan tuntui niinkun se on enää ainut mitä mun kroppani voi mulle tarjota. Tää oli se viimeinen tikki taksin tilaamiseen.


Tuollaista totaalista sippaamista en ole koskaan kokenut enkä toivottavasti tule koskaan kokemaankaan. Jatkossa siis energian ja suolojen saantiin ajatus mukaan! Tai jos joskus sippaan niin pahasti että ihan tuuperrun tien varteen, niin toivottavasti sitten jossain valvoituissa olosuhteissa (tapahtumassa), jossa ambulanssi odottaa jo vieressä. :D 

Tätä kokemusta on vähän huono kyllä käyttää edellämainitussa tsemppimielessä, koska enhän selvinnyt tästä ihan maaliin asti. Hengissä toki selvisin, positiivista sekin. ;) 



2. Vuoristovaellus Australiassa Jouluaattona 2010. 

Vuoristot ja helteet ei oo selkeästi mun juttu! :D


Olin Ausseissa 2010 - 2011 puoli vuotta työharjoittelussa ja joululomalla lähdettiin porukalla Australian Outbackiin reissuun - siis sinne sisämaahan keskelle ei mitään. Mun kansainvälisessä porukassa oli innokkaita vaeltajia Saksasta, Sveitsistä ja Koreasta (näille kaikille tuntui olevan ihan arkipäivää lähteä vuorille vaeltamaan) kun taas itse en siihen aikaan kuntoillut nimeksikään, enkä varsinkaan vuorilla. Mulla ei ollut tuohon aikaan harmainta haisuakaan mistään energiatankkauksista, eikä liioin miten rankkoja tälläiset +40 C helteen vaellukset voi olla ja kuntokin hyvin välttävällä tasolla. Olen silloiseen blogiini kirjoittanut tästä vaelluksesta Flinders Rangersilla näin: 

"Saavuimme perille joskus iltapäivällä ja lähdimme lähes samantien patikoimaan. Majapaikan omistajat varoittelivat kuumuudesta ja määräsivät jokaiselle vähintään 2 litraa vettä mukaan. No, vesipullon vähyydestä johtuen määrä oli lähempänä 1,5 litraa per henkilö, itselläni oli eniten: 1,8 litraa. Puolessa välissä patikointia selvisi että Seongpyo oli ottanut vain 0,7 litraa, koska hän ei halunnut kantaa repussaan enempää painoa. Kameran jalusta tietysti ei ollut liian painava ottaa mukaan. Voi vaan ihmetellä tuota tärkeysjärjestystä. Ja voi kun sitä vettä tosiaan olisi saanut olla enemmän!

Patikointireittinä oli siis reilut 12 km lenkki, josta suuri osa oli vaikeaa maastoa ja välillä muistutti enemmän vuorikiipeilyä kuin patikointia. Täytyy sanoa että ehdottomasti elämäni rankin fyysinen suoritus tähän mennessä! Muut eivät olleet yhtä hapoilla kuin minä, mutta jalkojen ja käsien täristessä oli pakko vaatia taukoa tiukimman nousun aikana hyvinkin usein. Ylhäällä oli kaksi eri näköalapaikkaa, jotka molemmat oli ylimääräisiä haarautumia samalta polulta, ja näistä toinen mun oli jätettävä väliin, että pääsin jotenkin vielä takaisin alaskin. Siinä vaiheessa nimittäin yli 2/3 vedestä oli jo juotu ja olin ihan hapoilla. Niin en tosiaan vielä maininnut että oli todella kuuma ja käytännössä varjoa ei ollut missään!"










12 km ei kuulosta pahalta, ehkä senkin takia me ei otettu tuota vesihommaa niin tosissaan. Nousumetreistä mulla ei ole dataa, mutta kuvistakin välittyy minkälainen maasto oli kyseessä. Viisi tuntia meillä muistaakseni koko matkaan meni. Siinä kun kapuat todella jyrkkää vuorenrinnettä ylös ja etsit sopivia käden- ja jalansijoja ja sitten huomaat että kaikki raajat vaan tärisee, niin alkaa hieman huolestua mennäänkö kohta vuorenrinnettä takaperikuperkeikkaa alas. (Sen takia musta on aika monta tuollaista istumakuvaa.) Ja silloinkaan ei paljon naurata, kun huomaat että vettä on jäljellä kaksi desiä ja olet vasta kääntynyt takaisinpäin näköalatasanteelta ja matkaa on ainakin pari tuntia vielä edessä. Muistan ajatelleeni että nyt on aivan sama tippuuko kamerat ja kännykät tuonne alas, kunhan tätä viimeistä vesitilkkaa en menetä!

Koko matkan varrella ei nähty ketään (oli jouluaatto, joten sinänsä ei yllättävää), puhelimen verkot eivät toimineet tuolla vaellusreitillä eikä missään lähimainkaan (Australia antaa ihan uuden merkityksen sanoille "keskellä ei mitään") ja avun saaminen missä tahansa hätätilanteessa olisi kestänyt kauan. Onneksi sieltä siis koko porukalla selvittiin ehjin nahoin pois ja hyvinhän se tossu nousi ihan lopussakin vielä, kun jouduimme keskelle maailman kiukkuisimpien jättimuurahaisten hyökkäystä - siitä oli pakko juosta läpi, sillä kävelyssä maakosketusta oli niin kauan että viisi tyyppiä ehti joka askeleella kyytiin ja ne purivat (?) ja lujaa!

 
3. Berliinin Maraton, syksy 2014

Berliinin Maratonista, mun ensimmäisestä ja toistaiseksi ainoasta, tulen kirjoittamaan vielä ihan oman postauksensa! Maraton ansaitsee ehdottomasti paikkansa kärkikolmikossa ja monella tapaa se onkin näistä kolmesta fyysisesti rankin. Mutta, koska siihen ei liity mitään kuolemanpelkoa (ne ambulanssitkin oli hyvissä asemissa ottamassa tuupertujia vastaan) niin maraton pääsee vasta pronssille. :)


Merkittävimpiä eroja kahteen edelliseen maratonissa olivat 1) ymmärsin mitä olin tekemässä ja kunnioitin matkaa 2) valmistauduin etukäteen sekä treenin että tankkauksen muodossa 3) join ja otin lisäenergiaa säännöllisesti ja suunnitelmallisesti (ja kaikkea oli myös tarpeeksi saatavilla)

Kyllähän se silti siis aika paljon sattui :) 

Maraton on niin selkeä etappi kuntoilijan elämässä, että tällä saavutuksella porskutetaan hammaslääkärikäynnit ja jännittävät esiintymistilanteet läpi kuin vettä vaan. Viime syksynä kun pari reikää porattiin hampaista ilman puudutusta, selvisin siitä mantralla "oon juossu maratonin, tää ei oo mitään".


Maalissa.




Tältä näyttää mun TOP 3 siis tällä hetkellä! Tilauksessa on toki lisää itsensä voittamisia, mielellään ilman mitään energioiden tai veden loppumisia eikä se kuolemanpelkokaan ole tulevaisuudessa (tai koskaan ollutkaan) toivottu kaveri. :D 

Mitkä on sun TOP 3 ja ootko käyttänyt niitä myöhemmin tiukoissa paikoissa tukemaan itseäsi henkisesti?

4 kommenttia:

  1. Mun TOP3 oli aika helppo. Näissä kaikissa sitä on pelänny kuolevansa ja jokaisesta selvittyään on ollut maailman onnellisin. Tästä lähtee (pahin eka).

    1. H:n synnytys. Ei lisättävää, aivan kamalaa touhua. Vaikka nestetyksestä huolehditaan, kuolemaa mietin joka hetki sen viimeisen 1,5h ajalla.

    2. Pikavenematka Perhentian-saarille. Niin kamala myrsky pienellä paatilla oli niin voimaannuttava kokemus, että oikeasti oli varmaan monen hengenlähtö lähellä. 5m aallot pikkupurkilla ja aina se 5m pudotus aallonharjalta pohjalle. Nykyään pelkään merta, enkä heppoisesti lähde minne tahansa venematkalle. Jalkojeni päällä istunut mies piti mut varmaan kyydissä, kiitos hänelle.

    3. M:n synnytys. Tää oli jo selkeästi helpompi kuin se eka, mutta kyllä se tässäkin kävi kuolema mielessä. Selkeästi kyllä lyhyempi tarkoitti vähemmän kipuja.

    Tällainen TOP3 minulla siis! Kyllä jokaista mietin tasaisin väliajoin ja saan niistä voimaa ja uskallusta hankaliin tilanteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuolemanpelko ja hengissä selviäminen on kyllä suuria juttuja joita ei hevillä unohda! Tuo venereissu kuulostaa kyllä vaan niin kaameelta. Onneksi kaikki nämä sun top3 päättyi hyvin <3

      Poista
  2. Oivoi, mitä vastata kun aina suoritushetkellä tuntuu, että tää on kyllä pahinta ikinä. :D
    Mara oli vaan niin pitkäkestoinen, että kai se sinne kärkeen menee. Jotenki ton horror-pyörälenkin fiilikset on mulla ny hakusessa, että miten rankkana sen sitten itse koki. Hiton rankkana joo, mutta meneekö esim yli tri-kisojen, hmm. En tiedä. Viime lauantain triathlonin helle"juoksu" vaan tuntuu tällä hetkellä rankimpana suorituksena hetkeen.
    Ainiin kyllä mulla jo aikoinaan Pirkan soudussakin peppu sattui sen verran et meinas tippa tulla linssiin.

    Summaten, aina on niin rankkaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kivat harrastukset meillä siis :D ai niin se Pirkan soutu! Siinäki oli vähän sitä kun keskeyttäminen olisi ollut hyvin hyvin vaikeaa. Ja siitäkin vaan selvittiin! :) hyvä nimitys toi horror-pyörälenkki!

      Poista