perjantai 28. elokuuta 2015

Banaanisuklaajäätelö

Minäpäs lähdenkin pian reissuun viikonlopuksi mahtaviin maisemiin! Täällä on maanantaina yleinen vapaapäivä, joten ollaan ihan pitkä viikonloppu Lake Districtillä tuolla vähän pohjoisemmassa. Valitettavasti sääennuste näyttää sadetta koko ajalle, mutta hei, brittisäästä ei muutenkaan koskaan tiedä joten yhtä hyvin voi vaikka paistaa aurinko. ;) No, siitä reissusta ja paikasta kerron sitten enemmän kun palaan (tai reaaliaikaisemmin tunnelmia päivittyy taas instagramin puolelle, josta mut löytää nimimerkillä @_hannali), mutta tähän väliin pikainen vinkki suklaanhimoiselle! 

Eilen mainitsin että ei murjotuksissani tarvinnut turvautua suklaaseen. Jos ihan totta puhutaan, niin se ei ollut ihan yksin pyörälenkin ansiota. :D Suklaanhimo iski nimittäin kovaa ja korkealta lounaan jälkeen ja oli lähes ylitsepääsemätön.


Ennen kuin kerron reseptin millä tilanne selätettiin, niin mainittakoon vielä että minä en todellakaan lukeudu siihen porukkaan joka saisi karkinhimon tyydytettyä marjoilla tai suklaanhimon hedelmillä. Nykyään onneksi noita makeanhimoja iskee entistä harvemmin, mutta joka tapauksessa, tähän asti elämääni olen elänyt ajatellen ja tuntien että suklaata kun tekee mieli, niin siihen ei kertakaikkisesti muu auta. Vaan nytpä löytyi korviketta!

Tämä on todella helppo resepti ja lopputulema on niin makea ja suklainen, että ei suklaata enää tämän annoksen jälkeen tule ajateltuakaan. Ravintoarvoiltaan peittoaa suklaapatukan mennen tullen! ;) Banaanien mahtavuudesta raaka-aineena voi lukea lisää vaikkapa täältä.



BANAANISUKLAAJÄÄTELÖ

Ainekset: 

1,5 jäädytettyä banaania
1 rkl (raaka)kaakaojauhetta
2-3 kananmunan valkuaista
Loraus maitoa tai kauramaitoa tms. kasviperäistä maitoa

Tämän ruuan ainut hankaluus on se, että banaanit täytyy etukäteen muistaa laittaa pakastimeen. Itse laitan niitä nykyään sitä mukaan kun alkavat mustumaan. Mitä mustempi, sitä makeampi = sitä parempi! :)

Muuten ohje on hyvin helppo. Kaikki ainekset vaan blenderiin ja sitten surautetaan jäätelö valmiiksi, tasaiseksi massaksi. 

Nautitaan välittömästi. 




ps. valkuaiset ovat oma lisäykseni, koska tykkään että mukana on myös jonkin verran proteiinia. Sen voi siis halutessaan jättää myös pois (skeptikoille mainittakoon että ei se siellä seassa miltään maistu!) ja laittaa sen verran sitten maitoa tilalle. Nestettä tarvii vain sen verran että saa kamat liikkeelle blenderissä. Mun blenderi kaipaa sitä aika paljon, siksi niin nestemäisen näköistä tuo mun jäätelö :)

pps. Suosittelen ja itse käytän raakakaakaojauhetta, mutta kyllä tämä tavallisellakin kaakaojauheella tehtynä vielä sen suklaapatukan päihittää. Raakakaakao on kuitenkin todellista superfoodia, kun taas tavallisesta kaakaosta suurin osa kaakaon hyvistä jutuista haihdutetaan tekoprosessin aikana pois ja lisätään vielä maitojauhetta, sokeria ja lisäaineita sekaan. Vähän pitempisanaisemmin mutta kuitenkin tiiviisti asia on selvitetty mm. täällä.

ppps. mainittakoon tässä yhteydessä että kaakaojauheen tilalla voi käyttää erittäin mainiosti esimerkiksi mustikoita. Mustikkabanaanijäätelö on myös siis aivan todella hyvää!

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Penikkavaivainen ilmoittautuu

Ihmisen mieli on kyllä jännä juttu. Eilen venyin ja vanuin sohvalla eikä mua siinä laiskuuden puuskassa kiinnostanut ollenkaan lähteä juoksemaan. Sainpa sitten kuitenkin lopulta itseni kaivettua ylös sieltä sohvan nurkasta ja ulos - vain todetakseni ensimmäisellä juoksuaskeleella että nyt tuo penikka on vaan viime viikosta jos ei pahentunut niin vähintään yhtä paha. Siinä ei paljon tarvinnut arpoa että jatkaisiko juoksua vai ei, niin selkeä oli kipu sääressä. Joten kävelin sitten korttelin ympäri ja palasin kotiin aivan maani myyneenä. Vaikka viisi minuuttia aiemmin mua ei juurikaan kiinnostanut koko touhu. Siis sitten kun se juoksemisen mahdollisuus viedään pois niin se on kyllä kamalaa.

Tänään suunnittelin lähteväni uimaan päivällä, mutta koko päivän kestänyt kaatosade ei houkutellut ulos. Joten murjotin sitten vaivoineni sisällä (enpä minä olisi toki juoksemaankaan sinne kaatosateeseen varmasti lähtenyt, mutta kun ei edes anneta sitä mahdollisuutta!) Illalla kuitenkin sadepilvet väistyivät ja ilta-auringossa pääsin vielä Bianchin kanssa tuonne Regent's Parkiin rullailemaan. Siellähän oli tälläiseen after work aikaan pyöräilijä poikineen ja oli ihan huippua olla siellä seassa. Miehiä kiisi jatkuvasti ohi niin että kuului vaan hiljainen suhahdus, garminit piippailivat siellä sun täällä ja liikennevaloissa kuului vain lukkopolkimien kalinaa. Ja nyt kun meitä oli niin paljon, niin olin paljon luottavaisempi että muut tien käyttäjät (autot ja kävelijät) pysyvät valppaampana pyöräilijöiden suhteen, eivätkä kurvaa eteen.



Muutamia muita havaintoja tuolta lyhyeltä pyörälenkiltä:

  • Lontoossa miespyöräilijät uskaltavat pukeutua tosi rohkeasti. Paljon on perusvaatettakin (Rapha taitaa olla yksi yleisimmistä) mutta sitten on välillä ihan uskomattoman hienoja settejä. Tänään ehdoton lemppari oli sellainen mummon-kammarin-vintage-ruusu-kuosi, jota eräällä miespyöräilijällä oli sekä shortsit että paita ja vielä sukatkin! Mahtavaa! :D 
  • Pyöräilijät eivät jätä toisiaan pulaan. Sehän todettiin jo viime lauantaina, mutta tänään olin kyllä todella yllättynyt kun pysähdyin tien sivuun säätämään satulalaukkuni kanssa (muistin yhtäkkiä että survoin sinne pyörävuokraamolta lähtiessä kaksi sisäkumia ja laitoin vetoketjun hätäisesti vain puolittain kiinni) ja kun siitä suoristauduin takaisin pystyyn niin huomasin että joku mies joka oli ajanut jo ohi, oli pysähtynyt ja palannut kävelytietä pyöräänsä taluttaen katsomaan onko mulla kaikki ok. Siinä kohtaa mua erityisesti harmitti ettei mulle ole vielä tarttunut kunnolla Brittien ylikohteliaisuudet, mutta sain sentään jotain "I'm fine thank you" siitä yllätykseltäni tokaistua :D 
  • Pyöräily - niinkuin mikä tahansa liikunta - tekee onnelliseksi. Kaikki tämä jalkavaivaisen harmitus jäi lenkille ja nyt voi taas positiivisin mielin ottaa tilanne haltuun. Maailma ei sittenkään kaatunut mun säärialueen noin 5 cm matkalla tuntuvaan kipuun. (Eikä tarvinnut edes turvautua vaihtoehtoiseen lääkitykseen eli suklaaseen.) 


 Kyllä tämä tästä taas suttaantuu.

Suu messingillä kotiin.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Aurinkoinen pyöräretki ja rengasrikko

Nyt tulee taas miljoona kuvaa ja vähän juttuakin. Kuvia on niin runsaasti koska vihdoin ja viimein löysin todellisen jackpotin tuolle goprolle - se hauenleukasysteemi varustettuna sillä jatkopalalla. Ei tule jarruvaijerit kuvaan eikä tarvi kamera otsassakaan ajella! Samalla myös selvisi että tuo perjantain kameran putoilut olivat omaa syytäni, viimeinen klik jäi painamatta, joten kamera jäi huonosti kiinni. Oikein tukevasti pysyi nyt kun malttoi viimeiseenkin klikkiin asti painaa lukon kiinni.

Oltiin siis lauantaina Heidin kanssa Windsorissa pyöräilemässä, samaisessa puistossa kuin viimeksikin. Tällä kertaa mulla vaan ei ollut paikallisopasta mukana, vaan jouduin itse navigoimaan reittiä. Heidi oli elämänsä toista kertaa maantiepyöräilemässä (ensimmäinen kerta oli keväällä kun käytiin Richmond Parkissa vuokrapyörillä) joten olin suunnitellut suht iisin n. 45 km reitin.

Etonista ovat nämä kuvat, niin ihana pikku kylä <3





Lämpöä riitti kyllä sen verran että hiki valui noroina kasvoilla jatkuvasti. Saavuttiin Sloughiin noin 11 aikaan aamupäivällä ja suunnattiin aseman lähellä olevaan pyörävuokraamoon, josta Heidi oli etukäteen varannut itselleen menopelin. Parin vuokrauskokemuksen mukaan näyttäisi muuten että täällä maantiepyörissäkin tulee mukana vain tavalliset polkimet "varvashäkillä" - ei siis mitään varsinaisia lukkoja. Nyt se sopi hyvin koska Heidillä ei klossikenkiä ole, mutta itse olin keväällä vähän harmissani kun jouduin polkemaan lenkkareissa (tuolloin erikseen kysyin mahdollisuutta saada lukolliset polkimet). Hieman tätä tapaa myös ihmettelen, koska polkimien vaihtoon ei kauaa menisi, eivätkä varastossakaan iso investointi olisi pitää vaihtokappaleita varalla. No, nyt siis tämän kanssa ei ollut ongelmaa, ja pikaisen satulan säädön jälkeen päästiin matkaan kohti Etonia ja Windsorin linnaa ja siitä edelleen kohti puistoa. 

Alkulenkistä laitoin kameran Heidin pyörään kiinni, joten nyt on muuten mun ahteria luvassa tämän postauksen kuvissa enemmän ku laki sallii!  :D


Sillan yli Windsorin puolelle, linna siintää edessäpäin



Tästä eteenpäin mun hanuri tuleekin sitten tutuksi.


Windsorin varmasti vilkkain katu, joka kulkee ihan linnan edestä





Matka puistoon eteni loppuvaiheessa vähän hitaasti, koska tiellä oli ihan valtava ruuhka joka ei juurikaan eteenpäin liikkunut. Siinä siis jouduttiin varovaisesti lipumaan autoletkan ohi. Puiston rauhaan oli kyllä taas niin mahtava päästä. Nuo alkukilometrit on sellaista salakavalaa nousua, että hengästyttää mutta niin loivaa että muuten ei oikein edes tajua puskevansa kokoajan vähän ylöspäin. No, se on sitten mukava kun sama odottaa paluumatkalla alamäkenä. :) 



















Kierreltiin ensin vähän puistossa, sitten tehtiin lenkki vähän puiston ulkopuolella. Tuo oli ihan uutta reittiä mulle, mutta nappasin sen jonkun tekemästä reitistä tuolta ridewithgps sivustolta. Tuo pätkä ei kyllä mitenkään erityisen hyvä ollut, asfaltti oli pitkät pätkät niin epätasaista että tärinä alkoi ottaa jo käsiin. Lisäksi siellä oli tietysti niitä autoja, yllättävänkin paljon. Pari "jännittävää" oikealle kääntymistä oli myös, mitä olisin jännittänyt etukäteen jos olisin sellaisia tajunnut siellä olevan. Nyt kun ne tuli vaan vastaan, niin eihän siinä mitään, ne hanskattiin aivan hyvin tottakai. :D Turhapa näitä on etukäteen jännittää joten hyvä etten ollut liikaa tarkkaillut reittiäni etukäteen... 







Kuvaustauko. Oli niin kaunis kanervapelto. Tän takia näissä lenkeissä kuluu aikaa ;D


Lopputulos ei ollut ihan niin hyvä kun olisin ajatellut. Hankala tälläinen keskipäivän liian voimakas valo.



Takaisin puistoon päästessämme ei mennyt kauaakaan kun Heidin suunnasta kuului sellainen ilmanpaineen pihinä, pssfffffffff. Rengas puhki. Siinä sitä sitten mietittiin että mitäs tehdään. Mulla on aina mukana nykyään vara sisäkumi ja rengasraudat, mutta pumppua ei ollut. Onneksi pyöräilijöitä liikkuu tuolla ja etenkin noin kauniina päivänä todella paljon, eikä kauaakaan jouduttu odottelemaan kun ensimmäinen avulias ohikulkija pysähtyi kyselemään onko kaikki hyvin. Hänellä oli pumppu mutta hänkään ei ollut koskaan vaihtanut kumia itse. Niinkun ei siis kukaan meistä. Tämä meidän apuri oli sellainen nuori poika, joka mielellään kyllä siinä pumppunsa kanssa odotteli että koska sitä tarvitaan, mutta jätti meille kyllä kaikki muut työt. Eli eipä siinä auttanut alkuun olla yhtään avuton nainen, eturengas siis vaan irti ja ulkokumin kimppuun. 

Yritin kovasti muistella että miten se homma pitäisi tehdä, mutta meinasi jo iskeä uskonpuute kun ulkokumi vaikutti lähes liimatulta vanteeseen. Lopulta sain kuitenkin rengasraudan yhteen väliin kun aikani yritin. Tässä kohtaa onneksi ohi ajoi sellainen maantiepyöräilijän ruumiillistuma, joita lajin harrastajista tuntuu olevan suurin osa - siis sellainen keski-ikäinen mies joka oli selvästi panostanut niin pyörään kuin omiinkin vermeisiin eikä muutenkaan ollut ihan keltanokka. Hän huikkasi ohi ajaessaan että onko kaikki ok ja hyvin äkkiä vastattiin että ei ole, ettei se vaan ehdi ajaa ohi. ;D Hän sai ulkokumin irti, mutta päivitteli myös miten tiukassa se voi olla - on varmaan ollut vuosikausia siinä vanteella. Sitten hän näytti Heidille miten sisäkumi laitetaan paikalleen ja Heidin tehtyä sen kanssa suurimman työn, lopulta viimeisteli sen osuuden ja lopuksi vielä komensi nuoren pojan pumppunsa kanssa hommiin, varmisti että pärjätäänkö tästä eteenpäin ja jatkoi sitten matkaansa. Me pumpattiin kaikki vuorollaan sellaisella ärsyttävän surkealla pumpulla, mutta jossain kohtaa todettiin että ei voi olla tottakaan miten vähän sillä pumppauksella on vaikutusta. Niin, sehän oli sitten mennyt se uusikin sisäkumi jo rikki. 

Herrasmiehet nro 1 ja 2 (tässäkin tilanteessa vielä ohikulkijat kyselivät onko kaikki ok, mutta heille uskalsin jo sanoa että on - että eiköhän kahdella herralla pärjätä tässä tilanteessa)

Heidi työn touhussa. Minä vaan dokumentoin :D


Siinä kohtaa ei auttanut muu kuin soittaa vuokraamoon, koska enempää varakumeja ei ollut. Oltiin vuokraamosta noin 10 km päässä, joten kävely ei ollut oikein vaihtoehto ja toisaalta vielä huvittaisi jatkaa ajeluakin. Vuokraamolta sanottiin etteivät yleensä kyllä hoida tälläisiä tilanteita, mutta olivat kuitenkin niin avuliaita että lähtivät autolla apuun. Pisteet heille siitä! Me odoteltiin ja odoteltiin ja lopulta vuokraamon setä tuli uuden sisäkumin ja kunnollisen pumpun kanssa, eikä siinä kauaa sitten mennytkään kun Heidi sai kuin saikin ehjän pyörän jälleen alleen. Kaikkeen tähän säätöön vaan meni aikaa yhteensä huimat 1 h 45 minuuttia. :o 

Päätettiin lähteä takaisin päin about suorinta reittiä, koska meillä oli vielä illaksi suunnitelmia Lontoossa, ja tämä episodi vei kyllä suunnitellusta lenkin kestosta jo todella paljon. Olin nimittäin ajatellut että kaikkine kuvaustaukoineen ja sosiaalisella vauhdilla meillä menisi noin 2-3h ja siihen kahvilakäynti päälle, mutta kun matka jatkui ja alkuperäisestä reitistä oli vielä puolet jäljellä, niin aikaa oli jo kulunut 3,5 h. 

Tässä kohtaa yli tunti on jo kulunut rengasepisodiin. Peukku alas :/

Vihdoin viimeinen pelastava sankarimme saapui paikalle.


Jeee ja matka jatkuu taas! :)

Pakollinen poseerausmesta on tämä. Nyt näkyy linnakin kunnolla taustalla, viimeksi se jäi sumun peittoon.





Ei meillä mikään kiire tullut vielä toki tästäkään viivästyksestä, mutta kyllä tuossa 30 asteen helteessä vaan alkoi nestehukka iskeä. Siinä kun hikoilee valtavasti vaikkei tee yhtikäs mitään. Ajettiin takaisin Windsoriin pienen eksymismutkan kautta ja ennen pyörän palautusta käytiin vielä kahvilassa. Kello olikin jo neljä, joten aamupuuron ja pienen matkalla nautitun patukan jäljiltä alkoi olla jo aika kova nälkä ja siis etenkin jano. Kaksi pulloa juotavaa oli mukana, mutta eipä ajateltu että matkan kokonaiskesto olisi näin paljon, joten enemmän olisi saanut olla (tai isommat pullot)... Itselleni harvinaisesti oli myös ihan pakko valita terassilta varjopaikka, yleensä viihdyn kyllä aurinkopaikalla mutta nyt sitä lajia oli jo saatu tarpeeksi.

Eksymiskiekkaan kuului lopulta mm. pikku portaat. :D




Ennen kahvilaa me maantiepyöräilijät mm. talutettiin tästä läpi ja päädyttiin vielä isompien portaiden kautta kohteeseen. Keskinopeus kärsi :D

Etonin kautta takaisin Sloughiin.

Viiden jälkeen oltiin vihdoin takaisin Sloughin asemalla ja sopivasti meille olikin juuri tulossa sellainen nopea non-stop juna Lontooseen. Se vaan oli niin täynnä, että tarjolla oli vain seisomapaikkoja ja siellä oli niin kuuma että hiki valui jälleen noroina pitkin naamaa. Paddingtonin asemalla kotiin kävellessä tuntuikin että nyt ei ole voimia enää yhtään. Ja viimeistään kotona kirosin kun vielä piti jaksaa kantaa pyörä nämä kapeat portaat yläkertaan. Yhteensä kuitenkin 7 tuntia tuli oltua reissussa, 38 km ajettua pyörällä, lähes 2 tuntia säädettyä renkaan kanssa, 50 min istuttua terassilla ja hikoiltua varmasti moninkertaisesti juotuun juomaan nähden. Melko puhki olin ku kotia pääsin vaikkakin täytyy sanoa myös että aika upea päivä oli säätöineen kaikkineen!  :)

Sitten vielä viikon yhteenveto: 

Ma: Lepo
Ti: Juoksu 1 h (15 x 1 min vedot) (7,7 km)
Ke: Kävely (+ alkuhölkkä) 1 h 18 min (6,5 km)
Foam roller 15 min
To: Lepo (+ foam roller pohkeille)
Pe: Pyöräily 1h 17 min (26,4 km)
La: Pyöräily 2h 40 min (38,4km)
Su: Lepo

Yhteensä : 6h 30 min 

Amatööri mikä amatööri. Saan aina nämä amatööritatuoinnit, mutta nyt taisi olla kyllä ennätys jalkojen mustuudessa.