sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Iloinen pyöräilijä ja lenkkeilijä

Otin heti omasta neuvosta vaarin ja loppuviikko on menty ilon kautta. Torstaina kävin pyöräilemässä mukavassa ilta-auringossa. Oli niin kivaa että ihan ääneen nauratti kolmekin kertaa (onneksi Lontooseen kylähulluja mahtuu) :D 



Ekat naurut sain siitä kun ajelin sillai suu vähän auki (niinkun aina, koska ei nenän kautta saa tarpeeks happea kun hengästyy) ja kesken mun rauhallisen pyöräilyhetken joku itikka sitten yhtäkkiä lensi suoraan ihan todella kurkun perälle asti. No sehä aiheutti primitiivisen yskäkohtauksen mutta lopulta jouduin vaan nielaisemaan koko tyypin. Näytti varmaan fiksulta tuo yhtäkkinen kakominen ;) Vaikka muuten ötökän nieleminen ei oo mitenkään ilon asia, niin nyt koko tapaus oli jotenkin kaikessa yllättävyydessään mun mielestä koominen :D

Tän jälkeen mua ilostutti joku lenkkeilijä-nainen, jolla oli selvästi hyvä meininki ja hyvät musat korvissa, kun hän yhtäkkiä siinä yksikseen päästi sellaisen WHUUUUU!!! kiljaisun. Ei pidä iloaan pidätellä!

Kolmanneksi nauroin ihan itselleni kun meinasi käydä legendaariset. Siinä Regents Parkin ringillä on Yhdysvaltojen suurlähetystö, jonka portilla on aina vartijat. Nämä vartijat tulee ohitettua siis monta kertaa yhden pyöräilyn aikana ja monesti mietin että mahtavatko laskea aikansa kuluksi meidän pyöräilijöiden kierroksia. Yleensä nykyään en kuitenkaan heihin kiinnitä mitään huomiota. Nyt satuin kuitenkin juuri katsomaan vartijaa, kun hän selvästi - seisoen tien laidassa suoraan mua kohti - vilkutti. Olin tästä hyvin hämilläni ja mietin jo että no onhan tässä jo nytkin viisi kertaa nähty tunnin sisään, että ollaanko sitä nyt sitten näin tuttavallisia. Juuri kun aloin pohtia että millä tavalla häntä tervehtisin takaisin,  niin mun takaa lipui ohi joku vartijoiden auto, jota tää kaveri tietysti oikeasti moikkas. Supernolous vältetty viime hetkillä ;) 




Perjantaina sitten oli vuorossa pitkistä pitkästä aikaa. Koska ei sitä edellisviikon 11 km yritelmää oikein voi laskea. :) Tässä meni välissä oikeastaan jo niin monta viikkoa onnistuneesta pitkiksestä, että siihen oli jo kasautunut aika kovat paineetkin että saanko sellaista juostua ollenkaan. Nyt olin henkisesti hyvin valmistautunut, vähän tuoretta musaa soittolistalla, mahtava sää ja hyvät aamupuurot polttoaineena. Näillä eväillä onnistuttiin! 

Uuden periaatteeni mukaan päätin olla murehtimatta vauhdista ja etenin aivan hissukseen. Menin Regents Parkkiin, koska se on mun suurimmassa suosiossa tällä hetkellä. Edellisiltana kun olin pyöräilyn lomassa käynyt nuo parit kuvat räpsimässä puiston sisäreunalla, huomasin että siellä menee hyvät lenkkipolut. Olen tähän asti juostessa pysytellyt asfaltoiduilla kävelyteillä, mutta nyt päätin poiketa nurmikolla meneville poluille aina kun mahdollista. Ja olipas sekin kivaa! Melkein olisi voinut kuvitella olevansa jossain ihan luonnossa, ellei autot olisi huristelleet pensasaidan toisella puolella. Mutta musiikit kun oli korvilla, niin aika hyvin sen liikenteen sai suljettua mielestä. Pääosin polku meni puiston reunoja pitkin nurmikolla, mutta yhdellä reunalla löysin todellisen pusikon. Lähdin seuraamaan mihin polku vie ja vähän alkoi jo jännittääkin mitä sieltä tulee vastaan. Kyllähän sieltä yksi kodittomien leiri löytyikin - oikein mukavan paikan olivat löytäneet! :) 




Polut ja nurmikko oli mukavan pehmoisia jaloille, ja kylläpä tuntuikin sitten asfaltti kovalta kun sinne siirtyi. Mulla ei ollut mitään tarkkaa tavoitetta mun lenkille ja päätinkin siinä lenkin lomassa että tuollainen n. 17 km saa riittää tälle erää. Alkoi siinäkin ajassa jo jalanpohjissa tuntua! Tosin, lopussa huomasin miten paljon on vielä voimia jäljellä, kun laitoin tän hetken lempibiisini Antti Tuiskun Sata salamaa soimaan. Siinä unohtui kivut ja säryt ja alkoi tossu nousta niin ettei koko lenkillä aiemmin! Teki todella tiukkaa olla laulamatta ääneen ja olla liikuttamatta käsiä suurieleisesti biisin mukana ei rakkautta voi riistää multa TOIVO JÄLJELLE JÄÄÄÄÄ, mutta tyydyin liikuttelemaan vain huulia ja tekemään nuo käsiliikkeet vain sormilla / ranteilla. En oo vielä valmis ihan todelliseen kylähullun maineeseen. :D Lenkistä tuli sitten 17,7 km ja mikä tärkeintä, tykkäsin joka kilometrista! :)

Lontoon Zone 1. Yks skutsi tääkin kaupunki! ;)


Hullu juoksija pusikossa.

Viikonloppu onkin mennyt ihan rillutellessa. Huh huh ja ei siitä sen enempää. Ensi viikolla luvassa kaikenmoista kivaa, kun torstaina otan sinivalkoiset siivet alle ja lähden Suomeen reilun viikon reissulle! :) 

Rillutteluja ennen ehdin kuitenkin ihan sopivasti tällä viikolla liikkumaankin. Eli tässä vielä viikon yhteenveto (kerrankin ajoissa!) 

Ma: Lepo
Ti: Juoksu 45 min / 6 km
Ke: Pyöräily 1h 27 min / 30,7 km 
To: Pyöräily 1h 17min / 26,5 km
Pe: Juoksu 2h 29 min / 17,7 km 
La: Lepo
Su: Lepo

Yhteensä: 5h 58 min



keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Pipon löysäämisestä ja liikunnan ilosta

Mä oon pyöritellyt tässä viime aikoina paljonkin ajatusta että ensi vuodelle en kyllä ilmoittaudu nyt mihinkään kisaan tai tapahtumaan. Saatan ilmoittautua sitten kesän kynnyksellä jos siltä tuntuu, mutta en suunnittele sitä näin kaukaa. Mulla nimittäin on nyt viimeiset neljä vuotta ollut aina tiedossa mikä on seuraava tavoite - siis koko sen ajan kun olen aktiivisemmin alkanut liikkua - ja nyt tuntuu siltä että tarvin siitä lomaa.

Tämä tavoitehomma lähti liikkeelle varmaankin siitä että kun ensimmäisen kerran ilmoittauduin puolimaratonille, sai se mut pitämään juuri opitusta tai oppimaisillaan olevasta uudesta liikuntarytmistä kiinni (joka oli siinä vaiheessa ennenkuulumatonta) ja sitten olenkin pitänyt edessä häämöttävää tavoitetta vähän niinkun pakollisena oman motivaationi kannalta. Vuosien varrella tavoitteet on kasvaneet puolimaratonista maratoniin ja triathlonin pikamatkoista perusmatkaan. Luonnollinen jatkumo olisikin tästä jatkaa kohti puolimatkan triathlonia (1,9 km uinti, 90 km pyöräily, 21,1 km juoksu) vaan enpä aio sellaista päätöstä tehdä nyt.


Liikuntatapahtumathan on tosi kivoja ja se on tai ainakin pitäisi olla se pääsyy miksi niihin minäkin osallistun. Ne on hyviä tavoitteita kuntoilijalle, jolla saa motivaatiota ylläpidettyä silloinkin kun sataa tai muutenvaan ei niin huvittaisi. Nyt kuitenkin kun itsellä näitä tapahtumia on kertynyt jo vähän enemmän plakkariin, niin huomaan piponi kiristyvän. Se onkin ihan sivuseikka että tapahtumissa on kiva tunnelma, kun täytysi juosta oma ennätys. Aina pitää parantaa edellisestä. Ei riitä enää puolimaratonin maaliintulo, kun sinne nyt on päästy jo monta kertaa aiemminkin. Toisella maratonillakin pitäisi tottakai juosta kovempaa kuin ensimmäisellä. Ja koska tämä ei ihan itsestään tapahdu, niin treeniä pitää suunnitella sen mukaisesti että tavoitteisiin päästään. Tai jos ei sitä omaa ennätystä jostain syystä tule, niin puolimaratonin maalissa päällimmäisenä tuntemuksena onkin pettymys itseensä. Vaikka herranjumala sentään juoksi juuri 21,1 km!!

Nyt onkin mun päässä alkanut pyöriä kysymys että miksi? Miksi ihmeessä mun pitäisi juosta kovempaa? Miksen vaan keskity tapahtumissa nauttimaan tunnelmasta, kun en minä kyllä ikinä tule kärkisijoista taistelemaan. Enkö nyt voisi vaan hyvällä omallatunnolla hipsutella treeneissäkin siellä omalla mukavuusalueella, koska se on se mistä minä tykkään! Tykkään myös välillä juosta erilaisia vetotreenejä, sellaisia jotka on helppo muistaa ulkoa ja toteuttaa. Tykkään erilaisista liikuntatapahtumista, luonnosta, uusista elämyksistä ja lajikokeiluista. Tykkään myös nähdä kehitystä omassa jaksamisessa, mutta en tykkää siitä että sairaalloisesti joka lenkin jälkeen pitää tutkia dataa ja pettyä omaan lenkkiinsä jos se ei mennytkään kovempaa kuin edellinen. En tykkää tasavauhtisista vauhtikestävyyslenkeistä enkä etenkään tykkää lenkeistä joissa pitää kokoajan tuijottaa Ambittia ranteesta että pysyykö nyt vauhdit ja sykkeet tietyllä alueella. Enkä tykkää siitä että jos mua nyt justiinsa huvittaisi vaan pyöräillä joka päivä, niin mun on vaan mentävä välillä myös juoksemaan, koska maraton.



Tähän asti olen ainakin ajatellut olevani niin mukavuudenhaluinen, että pelkään ilman tavoitteita laiskistuvani sohvan pohjalle.  Olen jopa melko varma, että ellen olisi jo kesällä 2014 ilmoittautunut tämän vuoden HHM:lle, niin olisin varmaan nytkin paljon huonommassa kunnossa. Siihen nimittäin piti ottaa sellaista niskaotetta treeniin vähän väkisin Lontoon elämän hakiessa vielä muutenkin uomiaan. Niinkuin totesin tuossa pari postausta sitten, en ole se tyyppi joka vaan luonnostaan rakastaa lähteä juoksemaan joka päivä aina ja ikuisesti, vaan rytmiin pääseminen ja siinä pysyminen on mulle kaiken a ja o.

Mutta kyllähän minä olen tässä vuosien varrella oppinut miten loistava olo kaikenlaisesta liikunnasta tulee ja miten kivoja eri juttuja on tarjolla. Olen oppinut paljon treenaamisesta niin teoriassa kuin käytännössä, osaan itsenäisesti tehdä monenlaisia eri treenejä niin juosten kuin salilla. Olen opetellut uimaan vaparia, uskaltautunut triathlonin pariin, löytänyt vauhdin maantiepyörän selästä ja tutustunut näiden lajien parissa kivoihin uusiin tyyppeihin. Olen myös ylipäänsä tottunut siihen että joka viikko jonkinlaista liikuntaa tulee harrastettua. Jos ei tule, niin kyllä sen omasta olotilasta sitten aika äkkiä huomaa ja viimeistään seuraavalla viikolla on jotain tehtävä. Lähtökohdat on siis huomattavasti erilaiset kuin silloin neljä vuotta sitten ensimmäiselle puolimaratonille ilmoittautuessa.


Mun asenne yleisesti elämässä on että kaikki on saavutettavissa - tiedän faktana että kyllä minäkin sen ironmanin pystyn läpäisemään, jos sitä päädyn tavoittelemaan. Tätäkin kirjoittaessani huomaan että oma tavoitteellisuus yrittää puskea pinnalle. Että eihän sieltä omalta mukavuusalueelta saa optimaalista kehitystä, enhän minä voi sellaista edes kirjoittaa että haluaisin vaan sillai mukavasti hölkötellä. No ei ehkä saa, mutta tämä on kuitenkin vain harrastus ja tämä on vain elämää. Ja elämästä pitää nauttia! :)  Ironmanin aika ei siis ole juuri nyt. Nyt mun on aika relata näitten tavoitteiden kanssa ja luottaa itseeni että kaikki kuntoilut ei jää hamaan historiaan heti kun ei ole pakko - luottaa siihen että liikunnan ilo kyllä kantaa.

Koko tähän tekstiin sain lopullisen inspiraation kaimani Hannan Sporttaillaan -blogista. Hannan meiningissä on kaikkea sitä mitä ihannoin nyt. Tehdään asioita liikunnan riemusta ja rennolla otteella ja ilolla, ilman mitään turhan tarkkoja seurattavia ohjelmia. Ei ulkonäkö- eikä suorituskeskeisesti, mutta kuitenkin niin, että välillä haastetaan itseä ja kokeillaan uusia juttuja. Ja tällä rennolla ja hyvällä meiningilläkin Hanna on siinä kunnossa että juoksee kokonaisen polkumaratonin tosta noin vaan ja aiemmin kesällä meni tunturissa 55 km ultrajuoksu! Mä oon ihan Hannan fani :D



Viime viikkoina on blogeissa paljon jo puhuttu tavoitteista vuodelle 2016. Nyt onkin se aika vuodesta, kun niitä suunnitellaan. Joten, sanottuani kaiken tämän, tässä mun tavoitteet vuodelle 2016: 

Haaveilen uusista elämyksistä. Että pääsisin taas ensimmäistä kertaa sitten ylä-aste aikojen suunnistamaan ja että pääsisin kokeilemaan swimrunia ja pyöräilemään pitkiä ihania maantielenkkejä. Ja melomaan! Joku hauska seikkailu-urheilutapahtuma houkuttelisi myös ja kaikki hyvän mielen Pirkan kierroksen tapahtumat (paitsi hiihto!:D). Haluaisin päästä vaeltamaan upeisiin maisemiin ja haluaisin enemmän siirtää juoksemista maanteiltä poluille. Lisäksi ainakin teoriassa houkuttelisi myös maastopyöräily! Saatan olla siihen touhuun kyllä liian mamis mutta haluaisin kokeilla. ;)

Triathloniakaan en aio missään nimessä unohtaa, koska se tarjoaa niitä hienoja elämyksiä mulle edelleen. Katsotaan sitten lähempänä kesää että mihin matkaan kunto kestää. Sellainen liikunnan ilolla luotu kunto!

Koko tekstin kuvituksena sitä fiilistä millä lähdetään tästä eteenpäin.

Sekametelisoppa

Morjesta! Mun aikani näyttää nykyään kuluvan kovaa vauhtia ja muualla kuin blogin parissa. Paljon on asiaa sitten viime kirjoittaman joten tää postaus on siis nyt ihan sekameteliä :) Yleismielialakin viimekertaista parempi - ihan siis sillai tuon tulevan maratoninkin kannalta.

Mieliala ei tosin ole parempi sen takia että olisin tässä saanut jotain hyviä pitkiksiä juostua. Viime postauksen jälkeen lähdin lauantaina päättäväisesti edes yli 10 km hölkälle. No koti-ovelta astuessa jo alkoi vasemman jalan polvea vihlomaan. Kyllä - siinä kohtaa kävi mielessä että voi **** mua ei todella ole luotu juoksemaan mutta siinä kohtaa mulla oli myös niin paljon sitä omaa puhtia lähteä lenkille, että päätin mennä sitten vaikka kävellen jos ei muuta. Kilometrin verran siinä menikin kävellen että vihlonta lakkasi ja pystyin alkaa hölköttelemään. Lenkin aikana se välillä aina palasi joten sellainen kävely / hölkkä höntsä siitä sitten tulikin, 11km verran.  Tuota vihlontaa on siis aina hyvin satunnaisesti tuntunut noin vuoden ajan, joten ihan uusi vaiva ei ole kyseessä, mutta ainakin tähän saakka se on ollut melko nopeasti ohimenevää ja ylipäänsäkin harvinaista.

Oli pitkiksiä tai ei, jostain syystä olen nyt henkisesti saavuttanut sen tilan että kyllä se maraton maaliin tullaan. Olin aiemmin kesällä vielä haaveillut ajan parantamisesta mutta nyt olen enemmän sillä mielellä että eipä sillä nyt ole niin väliä. Ehkä mulla on ollut pipo liian kireellä ja oon nyt sitä saanut vähän löyhdytettyä? Kyllä se mara on ihan kunnioitettava juttu joka tapauksessa :) Ja siis kyllä minä niitä pitkiksiä aion edelleen saada juostua ennen pääkoitosta!

Elävä pyöräilijälegenda Sir Bradley Wiggins keskellä eturivissä



Nää meni ohi sillai WHOOOSH

Niinkun kuvista näkyykin niin kaikenlaista muutahan täällä on ollut ohjelmassa! 

Kävin viime viikon sunnuntaina katsomassa Tour of Britain -pyöräilykisojen viimeistä etappia, joka ajettiin Lontoon keskustassa pientä lenkkiä (muistaakseni reilu 6km) kiertäen. En ole koskaan tuollaista ammattilaispyöräilyä (enkä kyllä amatööripyöräilyäkään) ollut katsomassa, ja olihan siinä ihmeteltävää. Täytyy kyllä myöntää että eniten ihmeteltävää oli siinä kokonaishärdellissä - poliisit, tiimiautot, kisa-autot, ambulanssit ja kuvaajat (ja kenties siinä vielä joitain muitakin oli) nimittäin rallitti pitkänä letkana etenkin pyöräporukan takana, mutta osa myös edessä. Itse pyöräilijät suhahti porukassa niin kovaa ohi että silmissä vilisi ja tuon reilu 6 km ne kiersi niin lujaa että hyvä kun instagramin ehdin päivittää siinä välissä ;) Olihan se hieno nähdä myös itsensä elävä legenda Sir Bradley Wiggings livenä.

Wiggo heittää läpyskää tiimille?

Movistarin miehellä ongelmia!

Uutta pyörää alle ja menoks




Pyöräilijät menee tuossa vasemmalla ja oikealla näkyy alkupätkä sitä seuraavasti autoletkasta
Reilun tunnin ajan seurasin siinä mielenkiinnolla ja sitten ajattelin poiketa välissä kauppoihin, koska alkoi tulla vähän jo vilu. Meinasin maalitaistelua mennä vielä katsomaan, mutta nämä kaverit olivatkin sitten niin nopeita että enhän minä mitään ehtinyt. No, maalialueella oli kyllä niin paljon yleisöä että tuskin sieltä olisi mitään nähnyt, mutta mielenkiintoinen taistelu siellä tosiaan käytiin kun ensimmäisenä maaliviivan ylittänyt sai voittonsa röyhkeällä kiilauksella. Tai siis ei saanut voittoa koska tuomaristo ei tätä katsonut läpi sormien. Olisi nimittäin ollut kova kirimies tämä jonka hän kiilasi totaalisesti aitaan (näin luin myöhemmin - en seuraa muuten lajia joten en näin tarkkaan oikeasti tiedä ketään). 

Tämä "penkkiurheilukin" kävi kyllä ihan urheilusta, koska menin paikalle kävellen ja siinä yleisössä ja kaupoilla suhasin ympäriinsä yli 10 km verran. Huomasin nimittäin tässä taanoin että mun puhelin on koko ajan laskenut mun askelia ja käveltyjä kilometreja ja nyt seuraan sitä dataa päivittäin ;)

Pyöräily vetää porukkaa! Tässä odotellaan palkintojenjakoa (jota lopulta en katsonut koska odotus venyi liian pitkäksi)

Olin minäkin siellä!

No sitten maanantaina tapahtui se mitä tässä on kaivattu - nimittäin aivan yhtäkkiä juoksu kulki ja maistui! Tämähän tuli nyt ihan puskista. Kaiken lisäksi lähtötilanne oli se että en meinannut edes suostua lähtemään lenkille, mutta Markus sai mut onneksi patistettua. Meno oli alusta asti sellaista 6:30 min/km tai jopa välillä nopeampaa ja me vielä juteltiin siinä samalla. Ja mun mielestä se oli tosi kivaa :D

Kyllä nämä juoksuvibatkin on niin henkimaailman hommia, mutta täytyy olla tyytyväinen että hyvät henget on tällä hetkellä päällänsä ;) Tän lisäksi ehdin vielä alkuviikosta käymään pari kertaa pyöräilemässä - se on jotenkin tosi kivaa just nyt. Toinen näistä pyöräilyistä oli hyvin sateinen ja sen päätinkin neljän kierroksen jälkeen koska tiet alkoi olla jo niin märkiä että koko touhu meni ylivarovaiseksi kun pelkäsin että on liukasta. Onko se nyt sitten muuten oikeasti niin liukasta? Mulla on vaan sellainen mielikuva että noilla kapeilla ja kuviottomilla maantiepyörän renkailla olisi sateella tosi liukasta, mutta toisaalta mitään läheltäpiti -tilanteita ei ole ollut. Kertokaa mulle jotka asiasta tiedätte enemmän :)

Uutta syysgearia päällä ja uitettuna koirana kotiin. Silti hymyilyttää! :)



Kuten instagramissa seuraajat tietävätkin, niin torstaina me hilpastiinkin syksyä pakoon Espanjan Baskimaahan, Bilbaoon ja San Sebastianiin. Jospa kerrankin teen nyt näin että tiivistän reissun annin kilometripostausten sijaan muutamaan lauseeseen. :) Molempia kaupunkeja voin todella suositella, etenkin San Sebastian oli meidän mieleen. Siellä parasta illanviettoa on liikkua ravintolasta toiseen ja syödä jokaisessa pari tapasta eli paikallisittain pintxoa (ei siellä varmaan kukaan mitään muuta iltaisin tehnytkään) ja palan painikkeeksi ottaa esimerkiksi lasillisen paikallista siideriä. Ja tätä vaan sitten jatketaan niin kauan kuin napa vetää. Toimii! :) Oman mainintansa anstaitsee myös paikallinen jäätelö, jota oli tarjolla joka nurkalla ja joka yllättäen oli tosi hyvää. Söin useita.

Bilbao vaikutti oikein kivalta, mutta se oli meille enemmän läpikulkupaikka tällä kertaa. Guggenheim piti käydä tsekkaamassa (vain ulkoapäin tosin) ja vanhassa kaupungissa piipahdettiin myös (tapaksilla tottakai). Bussiyhteydet näiden kaupunkien välillä toimi hyvin, lähtöjä on puolen tunnin välein ja matkassa kestää 1h 20min. Lisäksi on vaan jälleen kerran todettava, että kyllä aurinko vaan tekee ihmeitä sielulle ja ruumiille :)


Guggis


Jättiläisdogi vahtii Guggenheimia.

Bilbaon hoodeja

Mmmmmm



Vaikkei itse pyöräilty, niin nykyään kiinnitän kyllä huomiota joka kaupungissa miten pyöräilijät on huomioitu kaupungin infrassa - ja näissä molemmissa kaupungeissa tämä oli hoidettu loistavasti. Pyöräilijöistä huolehdittiin hyvin omilla kaistoilla kaupungissa ja uskon että hyviä maanteitä oli tarjolla heti kaupungin ulkopuolella - useita maantiepyöräilijöitä ainakin näkyi. Omaan makuuni vaan pyöräilyn kannalta oli kovin vuoristoista maastoa - ne nousut ja laskut kun ei oikein ole mun juttu.  :D Lenkkaritkin jäi tämän tapaskulttuurin varjossa laukkuun, mutta askelmittarin mukaan ihan hyviä kilometrimääriä tuli käveltyä kuitenkin. ;)
 
Syksyistä näkymään San Sebastianissa - kelpaisi kyllä syyspäiviksi useamminkin tuollainen +24 C ja aurinkoa


Iltakävelyllä Sebussa




Pintxos!



Eilen maanantaina kotiuduttiin takas sateiseen Lontooseen ja vastoin tapojani tänään en pitänytkään mitään matkalepoa. Ja niin se vaan tapahtui taas - juoksu kulki todella hyvin! Jes! En edes kuunnellut musiikkia ja silti koko lenkki oli ohi ihan hujauksessa. Tosin otin vain sellaisen 6 km rykäisyn tähän iltaan joten toivottavasti sama fiilis säilyisi myös pitemmille kilometreille. :)

Että semmosta tänne! :) Mitäs sinne?

Viikon yhteenvetoja on taas rästissä muutama, joten täältä pesee. Edellisviikko näytti tältä:

Ma: Lepo
Ti: Pyöräily 1h 14 min / 26,5 km
Ke: Lepo
To: Juoksu / kävely 40 min / 4,2 km
Pe: Pyöräily 1h 20 min / 26,5 km
La: Juoksu / kävely 1h 40 min / 11,23 km
Su: Lepo

Yhteensä: 5h 54 min

Ja viime viikko tältä:

Ma: Juoksu 41 min / 5 km
Ti: Lepo
Ke: Pyöräily 1h 03 min / 20,5 km
To: Pyöräily 1h 23 min / 31 km
Pe: Lepo
La: Lepo
Su: Lepo

Yhteensä: 3 h


torstai 10. syyskuuta 2015

Päivän fiilikset

Mulla on ollu vähän inspiraatio kateissa tämän blogin kanssa ja oikeastaan myös noitten urheilujen kanssa. Blogin kanssa ehkä osittain siksi että tuollaisten reissupostausten jälkeen tuntuu aina vähän turhalta kirjoittaa jotakin näin tavallista (:D) ja osittain siksi että olen muutenkin istunut koneen ääressä tuntikaupalla ja käyttänyt päivittäisen luovuuteni toisaalle.

Nyt kuitenkin istun tässä sohvalla lenkiltä tulleena, edelleen kompressiosäärystimiä myöden kamat päällä ja sain itseni kiinni ajattelemasta että kunpa mulla olisi ollut blogi viime vuonna, niin voisin palata tarkistamaan millä mielellä olen ollut ennen Berliinin maratonia. Ihan vaan että kyllähän siitä maratonista selvittiin joka tapauksessa, niin olisi kiva muistaa mitä mieltä olin siitä tässä kohtaa. Nyt nimittäin taas vähän ahdistaa.  Hyvinhän tässä jo jonkin aikaa menikin.

Kesä tuli takaisin tänään!

Kai se on vaan hyväksyttävä sellainen asia että minä en ole sellainen jonka mielestä liikunta ja juokseminen on vaan aina ja ikuisesti parasta ja ihaninta. Mä oon vähän sellainen kuntoilija, että kun pääsen hyvään rytmiin, niin siitä se alkaa rullaamaan ja sitten se on oikeasti kivaa. Kyllä mulla on sellaisia endorfiinilenkkejä ollut paljonkin, jonka aikana tai jälkeen oon ollut sitä mieltä että juoksu on parasta! Nyt kun tipuin penikkavaivojen takia rytmistä niin voin sanoa että ollaan todella kaukana noista fiiliksistä.

Aina sanotaan että lenkille lähteminen on se vaikein osuus ja kyllä heti kun ovesta ulos astuu niin iloksi se muuttuu. Ei pidä paikkaansa! Mulla on tässä takana nyt kolme lyhyttä lenkkiyritelmää (kaikki n. 4 km) sen jälkeen kun viikko sitten huomasin että penikkavaiva on väistynyt. (Niin, se on muuten parantunut!) Ja niin iloinen kuin siitä olinkin että sain taas terveet jalat (oikeasti ihan hypin ilosta kirjaimellisesti toteamishetkellä koska se hyppiminenkään ei sattunut), niin eipä vaan ole huvittanut juosta. Ei yhtään. Sitä paitsi tuntuu että en enää osaa juosta. Vispaan jälleen kuin korkkiruuvi joka kohdasta ja meno on jotenkin tosi raskasta. Plus toki mun pitää kokoajan yliajatella kuitenkin tuota penikkaa - ilmaiseeko se sieltä jotain pikku kipua kuitenkin. Tähän asti olen sieltä jonkun etäisen tuntemuksen pystynyt aistimaan niin, että olenkin sen ansiosta saanut kääntyä kotiin.

Kaunis on ilta-aurinko ollut viime lenkilläkin.

Pyöräily sen sijaan huvittaa. Edes joku! ;) Mulla on nyt syyskampettakin tulossa pyörävarusteiden osalta vaikka minkälaista, koitan muistaa esitellä ne sitten kun saapuvat. Tiistaina olin perinteisillä Regent's Parkin kierroksilla ja aloin laskeskelemaan kuinka moniin liikennevaloihin tuolla reitillä päädyn. Matkalla puistoon on 8 liikennevalot. Yhdellä kierroksella on 5 liikennevalot + 1 risteys ilman valoja, mutta jossa olen väistämisvelvollinen. Jos pyöräilen viisi kierrosta ja matkat puistoon ja takaisin, siitä tulee noin 26 km - ja sillä matkalla on 41 liikennevalot! Ja minä vielä viime kesänä pidin Helsingin keskustassa asumista hankalana maantiepyöräilyn kannalta... En kuitenkaan valita - tuo laskutoimitushan nimenomaan todistaa että pystyn nykyään jo paljon enemmän rentoutumaan täällä pyöräillessä kun kaikki ajatukset ei olekaan varattu hengissä pysymiseen.

Kyllä se on kuulkaa sillä tavalla että välillä pitää ottaa vähän perspektiiviä kauempaa että ymmärtää miten hyvin asiat on lähellä. Tätä perspektiiviä kaipaisin kaikille jotka ovat viime aikoina sosiaalisessa mediassakin mesonneet liittyen kaikkiin viime viikon uutisiin - mutta ei siitä sen enempää. 


Palaanpa äkkiä takaisin juoksuaiheisiin ettei vaan lipsu politiikan puolelle. Koko tämän tekstin kirjoittamisen ajan mietin mielessäni että paljonkohan mulla nyt oikeasti on aikaa siihen maratoniin. Nyt mun on se kalenteri uskallettava avata. 

...

En laskenut päiviä vaan mahdolliset pitkikset. Jos hyvin menee niin niitä ehtis vielä neljä vetämään. Toivo elää! ;)



Sitten vielä parin viikon viikkokatsaukset, kun ne on taas jääneet laittamatta. 

Lake districtin viikolla sain tuntitavoitteet täyteen, kiitos oletettua pidemmän vaelluksen. :D Muuten viikko oli penikkavaivan vuoksi hyvin lepopainotteinen.

Ma: Lepo
Ti:  Lepo (juoksulenkki yritys joka tyssäsi penikkavaivaan)
Ke: Pyöräily 1 h 15min, 26km
To: Lepo
Pe: Lepo
La: Vaellus 2h
Su: Vaellus 4h 40 min

YHTEENSÄ 7h 55 min


Viime viikko ei näytä hyvältä edes tuntimääräisesti. Maanantai meni matkustamiseen Lake Districtiltä kotiin ja tiistai taas siitä toipumiseen - tuo matkalepopäivä on nyt selkeästi jotain mitä ainakin mielessäni kuvittelen tarvitsevani ja sen vuoksi hyvin todennäköisesti aina myös toteutuu.

Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: Juoksu/kävely 4,26 km 37 min
To: Lepo
Pe: Lepo
La: Pyöräily 1h 17 min 26 km
Su: Juoksu/kävely 5km, 45 min

YHTEENSÄ 2h 39 min 

ps. Mä muuten oon mielessäni paljon miettinyt onko näissä mitään järkeä näissä viikkokatsauksissa. Edelleenkin noita laiskoja viikkoja on niin epämukava laittaa näkyville :D Mutta olkoon ne mukana nyt ainakin sinne maratonille saakka, niin on sitten lukijoillekin selvää kuinka vähällä treenillä selviää / ei selviä maratonista. :D