Valinnan vaikeus

Suomen reissulla muutama keskustelu sai mut ajattelemaan elämän valintoja. Kaikki me niitä tehdään, isompia aina silloin tällöin ja pienempiä sitten ihan joka päivä. Välillä ne jännittää, joskus ne innostaa ja toisinaan ihan pelottaa. Ihan kaikki asiat ei ole meidän omien päätösten vallassa, mutta itse olen kyllä sitä koulukuntaa joka uskoo että omilla teoilla ja valinnoilla voi jokainen tehdä elämästään mitä haluaa - ainakin jos on sattunut syntymään Suomeen niinkuin uskon että lähestulkoon jokainen tämän blogin lukija on. :)

Itse olen viimeisen vajaan parin vuoden aikana tehnyt noita isompiakin päätöksiä. Irtisanouduin töistä vaikka pidin kyllä paljon työstäni ja työnantajastakin. Myin ja lahjoitin ison osan tavaroistani - varastoin vain ne joilla on eniten tunnearvoa tai jotka muusta syystä ylittivät tiukan kynnyksen päästä varastoon. Pakkasin matkalaukun ja lähdin sen ja Markuksen kanssa asumaan uuteen maahan ja kaupunkiin. Perustin yrityksen. 

Nämä valinnat ovat myös tuoneet mun elämään paljon hyvää. Elämä on ollut aika elämyksellistä viimeisen reilun vuoden mitä ollaan Lontoossa asuttu. Hienoja ihmisiä ja uusia ystäviä, joita en etukäteen uskaltanut toivoakaan. Upeita uusia kokemuksia ympäri Lontoota ja ympäri maailmaa. Paremmat lenkkeilysäät läpi talven. Mahdollisuuden hypätä mulle täysin uudelle, kiinnostavalle alalle ja opetella valtavasti uutta, ihan uusista sanoista lähtien - ja siinä sivussa huomannut löytäneeni mun varsinaisen unelma-ammatin. Ennenkaikkea olen tämän kokemuksen aikana kasvanut henkisesti enemmän kuin minkään muun yksittäisen kokemuksen aikana. Jos ei lasketa muutamaa ohikiitävää heikkoa hetkeä silloin viime kevään alussa kun mistään ei tiennyt vielä mitään, voin rehellisesti sanoa että hetkeäkään en ole näitä valintoja katunut. Ja mitään näistä en olisi saanut ilman näitä viimeaikaisia isoja valintoja elämässä. 

Tottakai näiden valintojen seurauksena joudun myös luopumaan asioista. Tavarasta luopuminen ei aiheuttanut mitään tuskaa (oli itseasiassa varsin vapauttavaa!) mutta välillä on sellainen tunne että olisi kiva päästä sisustamaan omaa kotia. Yhdestäkään ystävästä ei ole tarvinnut luopua, suurinta osaa olen nähnyt lähes yhtä paljon kuin ennenkin ja itseasiassa vain laadukkaammin (jos asuu liian lähellä toisiaan, ei tule sopineeksi mitään kolmen yön yökyläilyjä) mutta välillä harmittaa etenkin se kuinka harvoin pääsen viettämään aikaa kummityttöjeni kanssa. Uuteen ammattiini ja vapaisiin työaikoihin ja -paikkoihin olen enemmän kuin tyytyväinen, mutta välillä on ikävä työmatkapyöräilyä, työyhteisöä ja päivätyön luomaa arkirutiinia. Lenkkeilysäät on paremmat, mutta lenkkireitit on liikennevaloja ja ihmisiä pullollaan ja luonnon rauhaa on vaikea löytää. Isommassa mittakaavassa olen joutunut esimerkiksi viimeiset kymmenen vuotta siirtämään haavetta omasta koirasta eteenpäin, koska olen ennemmin valinnut vapauden reissata ja muuttaa aina välillä ulkomaille jos siltä tuntuu. Tämä on tietynlaista vaihtokauppaa kaikki. 

Mua ja Markusta ei tällä hetkellä kovin tiukasti sido mikään mihinkään tiettyyn sijaintiin, maailma ja mahdollisuudet on auki. Se on kyllä ihan uskomattoman mahtavaa! :) Samassa kaupassa kuitenkin tulee epävarmuus tulevasta, kun ei esimerkiksi tiedä missä maassa tulee asumaan parin kuukauden päästä. Me saadaan jatkuvasti vastata kysymyksiin joihin ei ole vastausta. Aiotteko jäädä Lontooseen? Missä aiotte olla kesällä? Aiotteko enää palata Suomeen pysyvästi? Mikä on seuraava urheilutavoite? Katsotaan nyt päivä kerrallaan. :)

Nämä valinnat on sopineet mulle, koska siedän epävarmuutta ja stressiä hyvin ja uskon optimistisesti aina lähtökohtaisesti siihen, että asiat menee hyvin, kävi miten kävi. Teen kuitenkin suht rationaalisia päätöksiä vaikkakin joskus mennäänkin vähän riskillä ja pokalla. En juurikaan murehdi asioita "varmuuden vuoksi" vaan vasta kun sille todistettavasti aihetta on ja silloinkin mahdollisimman vähän. Mumma on mulle opettanut että kyllä elämä ihmisen kantaa. Sillä mennään. :) Pää kylmänä ja jalat lämpimänä.

Kaikille nämä mun valinnat ei sopisi ja se on täysin ok. :) Kenellekään en omia valintojani tyrkytä, vaan toivon että jokainen etsii ja löytää oman tapansa elää ja olla onnellinen. Kannustan toki olemaan rohkea niiden omien haaveiden saavuttamisessa. Toivon että jokainen jolla on elämän palikat kohdallaan, havahtuisi siihen kuinka hyvää elämä juuri nyt on ja vaikka kaikkea ei voi elämässä saada, niin omat valinnat ja priorisoinnit on tehty sen mukaan mikä itselle on tärkeää ja mikä tekee onnelliseksi. Ei kokoajan tarvi hypellä riemusta, eikä edes oppia rakastamaan maanantaita (tai elää muutenkaan instagram-quottien mukaan), mutta kyllä siihen pitäisi pyrkiä että isot linjat on kunnossa. Ei kunnossa siinä mielessä että ne on sitä mitä ympäristö odottaa ja olettaa, vaan ihan sitä mitä itsestä hyvältä tuntuu. Silloin ei aina tarvitse tavoitella enempää, parempaa, kauniimpaa tai kalliimpaa, vaan voi ihan rehellisesti olla tyytyväinen siihen hetkeen, siihen mitä on ja tekee ja omistaa ja kenen kanssa.

Toivon myös että ne joilla tuntuu olevan vääriä palikoita elämässään, näkevät elämässään mahdollisuuden valintoihin, ovat tarpeeksi rohkeita tekemään niitä, uskovat itseensä ja tekevät mitä ikinä se vaatiikaan että saisi oikeat palikat kohdalleen.

Näihin pohdintoihin, hyvää pääsiäismaanantaita kaikille. :)